Baarihyppely Helsingissä voi olla karikkoinen taival, varsinkin kun Oulun tyttö on stadissa lievästi sanottuna vierailla vesillä. Turvasatamaa ei kuitenkaan missään nimessä tulisi hakea Baarikärpäsestä, sillä siellä voi törmätä ties millaisiin piraatteihin ja seitsemän meren seiloreihin. Viime lauantain tapahtumien seurauksena olen luvannut itselleni, etten ankkuroi tätä paattia Baarikärpäsen satamaan, vaikka helvetti jäätyisi.
Ensimmäinen reaktioni Baarikärpäsen ovella oli puhdas pakokauhu, merisairaus ja epätoivoinen ajatus siitä, että olisikohan vielä mahdollista saada pääsymaksu ja narikkamaksu takaisin, jos lupaisin poistua paikasta välittömästi. Päättelin, että taisin juuri ostaa yhdensuuntaisen matkan. Olin saapunut Ruotsinlaivalle, jossa oli parhaillaan menossa taaperoiden disko!
Ystäväni Seitsemän Meren Kauhu yritti lohduttaa epätoivoista mieltäni toteamalla, että nyt on tuoretta kalaa meressä, iske kiinni ku sika limppuun! Kun totesin, että nämä taitavat olla vielä sinttejä (ainakin 6 vuotta meitä kumpaakin nuorempia), niin ystäväni iloisesti naurahti, että no kyllä ne oppii tavoille. Mietin, että siinä alkaa jo olla työsarkaa. Nuoria miehiä nimittäin pörräsi siinä niinkuin kärpäsiä haaskalla konsanaan. Siitäköhän baari on saanut nimensä?
Loppujen lopuksi ilta kului kuitenkin rattoisasti, sillä olinhan tullut baariin luotettavan miehistön vanavedessä. Jossakin vaiheessa iltaa ystäväni saivat kuitenkin hieman liikaa tuulta purjeisiin ja alkoivat vauhdikkaaseen parittamisyritykseen. Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi siirtyä taka-alalle paapuuriin ja teeskennellä, etten tunne koko sakkia. Istuin baaritiskin nurkassa kädet puuskassa ja mietin nopeinta pakoreittiä, kun joku nuori sälli tuli kysymään, miksi istun yksin.
Totesin totuudenmukaisesti, että yritän teeskennellä, etten tunne ystäviäni, joilla on kova pariutumisvimma päällä. Siihen pikkujantteri totesi, että eikös sinulla ole pariutumistarkoitusta? HUH HUH. Totesin, että ei ainakaan kenenkään märkäkorva noviisin kanssa. Jostakin syystä viesti ei mennyt perille, vaan nuorimies ankkuroitui viereeni.
Päässäni jyskytti, että liian pieni, liian pieni, päästä takaisin veteen! Päätin, ettei näin vähäpätöisiä sinttejä saa kiusata. Samassa tulivat jampan kaverit, jotka alkoivat tehdä rivoja eleitä ja ilmeitä selvästikin hyvin voitonriemuisina. Mietin, että otetaan nyt sitten kaikki hupi irti tästäkin pelleilystä, kun jätkät selvästi kaivavat verta nenästään.
Nuorimies kyseli, että miksi olin Helsingissä ja vastasin, että olen SONK:n Hyvinvointivaltio? -teemaseminaarissa ja liittohallituksen kokouksessa. Koko lause meni toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, kuin vettä vaan. Siinä vaiheessa oli ilmeisesti (ainakin kysyjän mielestä) erittäin sopiva väli sujauttaa sulava kysymys siitä, missä aion yöni nukkua. Totesin, että sängyssä.
Seuraavaksi siirryttiin puhumaan siitä, miksi olen selvinpäin baarissa lauantaiyönä. Mumisin, etten tiedä itsekään, miten kestän tätä tilannetta selvinpäin. Olo oli totisesti, kuin kalalla kuivalla maalla. Ilmeisesti seilorin ymmärryksessä tai kuulossa oli vikaa, mutta hän tuntui pitävän keskusteluamme normaalina pariutumisrituaalina. Kaveri oli kyllä sinnikäs, täytyy myöntää. Halusin selvittää, kuinka paljon jäistä kohtelua nuorimies kestää.
Aika nopeasti päästiinkin leuhotus ja kerskailu -osioon. ”Niin, minähän olen muuten LAIVASTOSSA!” Siihen totesin, että onpa mahtavaa. Kuulostaa uskomattomalta. Kerro lisää. Kysyin, että onko pikku seilorilla myös semmoinen tiukka, ihonmyötäinen valkoinen asu, jossa on leveät lahkeet ja sellainen Aku-Ankka tyylinen hattu myös? ”Ei kun mulla on musta UNIFORMU ja siellä sellainen TIUKKA valkoinen paita alla…” Mielessäni mietin, että joo, kerro toki lisää, mutta tämä laiva on kuule seilannut jo ohi.
Yhtäkkiä nuorella miehellä oli käsi vieraalla mantereella! Katsoin aika pitkään perämiestä ja ihmettelin tämän huonoa navigointikykyä. Kun riittävän kylmästi katsoin, niin seilori ymmärsi olevansa vaarallisilla vesillä ja siirsi kättään. Mietin jälleen epätoivoisena pakokeinoa, kun ystäväni tulivat pelastamaan minut. Pulloposti oli ilmeisesti mennyt perille.
Seuraavana päivänä puoluetoimistolla pohdimmekin, kuinka onnistuinkaan antamaan niin tylsän kuvan itsestäni tuolle nuorelle miehelle. Kuinka kuiva lahna onkaan oltava, jos on lauantai-iltana Baarikärpäsessä selvinpäin ja istuu yksin baaritiskillä kuin jäävuori, koska ”kaverit pakottivat”? Voisin sanoa, että vaatimustaso on erittäin kuiva.
Siinä vaiheessa mietin, että kyllähän meidän naisten on vanhettava ja tarjottava uusia haasteita vastakkaiselle sukupuolelle. Kun nuoret seilorit ovat yrittäneet iskeä hakulla jäävuorta, niin terhakat kukkulat tuntuvat varmasti hiekkalaatikkoleikeiltä. Kyllähän naisasiat täytyy osata laittaa kontekstiin. Nyt kysymys kuuluukin, että milloin minusta on tullut tällainen jäävuori?
Toivoa sopii, että vanhuus on Tyyni valtameri, jossa tällaisen Titanicin tappajan sopii kellua ja vaania seiloreita. Kapteeni Koukku, pidä varasi! Tikittävä krokotiili ei ole ainoa, joka on iskenyt silmänsä sinuun. Olen aina halunnut upottaa mastosi.
puheliaspunarinta 