Homo on kaunis sana

Kesällä 2013 Turkissa mielenosoituksessa.

Parhaillaan menossa oleva Helsinki Pride -teemaviikko ja lakivaliokunnan kielteinen sukupuolineutraalia lakia koskeva päätös tarkoittavat, että homous on tämän hetken kuuma peruna. Homous on ajankohtainen aihe myös henkilökohtaisessa elämässäni, sillä vanhat kaunat nousevat pintaan näinä tunteita nostattavina päivinä.

Olen sanonut viime vuoden puolella, että henkilön X kutsuminen homoksi on sama, kuin kutsuisi toista henkilöä Y heteroksi. Seison edelleen sanojeni takana. Tunnistan kyllä lauseen huonosti muotoilluksi ja olen pahoillani siitä, että se on ollut joidenkin ihmisten mielestä epäasiallinen kommentti ja jäänyt kaihertamaan. Tiedän, että sanat voivat satuttaa ja allekirjoittaneen pitäisi harkita sanomisiaan tarkemmin. Uskon kuitenkin, että asioista puhuminen ja tabuiksi määriteltyjen sanojen ääneen lausuminen helpottaa elämää. Minulle homo ja hetero eivät ole eriarvoisia sanoja, ne ovat vain sanoja sanojen joukossa. Mielestäni hetero ja homo eivät ole vastakohtia.

Ymmärrän sanojen käytön taustalla olevan psykologisen tarpeen. Ihmiset kategorisoivat ja luokittelevat luontaisesti asioita ympärillään, sillä se helpottaa elämää. Uskon kuitenkin, että ihmisten kategorisointi esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan vuoksi on psykologinen ja alkukantainen tarve, jonka ihminen pystyy älyllisesti sivuuttamaan halutessaan. Mielestäni ihmisten kategorisoinnin lopettaminen helpottaa elämää valtavasti. Ensinnäkin, ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei ole tarkkaan määriteltävä ja yleistettävä asia, vaan yksilöllinen ja ainutlaatuinen asioiden kokonaisuus, johon vaikuttavat monet eri tekijät. Ihmisen seksuaalisuus muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Toisekseen, ihmisiä ei tule arvostella ja tuomita yksittäisten asioiden perusteella. Päinvastoin, uskon että jokaista ihmistä on kunnioitettava ainutkertaisena kokonaisuutena.

Itseasiassa homo on mielestäni kaunis sana.  Homo tarkoittaa latinaksi ihmistä ja Kreikaksi samaa tai samanlaista. Mielestäni kaikki ihmiset ovat jollakin tasolla homoja, samalla tavalla jatkuvasti kehittyviä, onneen pyrkiviä olentoja. Hetero, jonka Kreikan kielinen alkuperäissana tarkoittaa vapaasti käännettynä erilaista, on myös kaunis sana, sillä erilaisuus sinänsä on arvokasta. Sanat eivät mielestäni ole verrattavissa keskenään, sillä ne ovat sinällään arvokkaita, niillä on itseisarvo.

Tiettyjen sanojen negatiivinen sävy johtuu siitä, kuinka ihmiset niitä käyttävät, ei sanojen sisällöstä. Sen takia on tärkeää pyrkiä ymmärtämään mikä on puhujan sanalle antama merkitys. Tiedän, että ihmiset liittävät homouteen negatiivisia sävytteitä, mutta ne eivät poistu, jos niitä ei poisteta aktiivisesti. Sanojen käytön loukkaavuus riippuu siitä, miten ihminen itse sanat vastaanottaa. Tämä on yksilöllistä ja siksi esimerkiksi yllämainittu tilanne olisi vaatinut hienotunteisuutta. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin huomannut, että elämä helpottuu, kun asiat nähdään positiivisesti eikä turhaan provosoiduta muiden sanomisista.

Mielestäni on turhaa tuomita ketään. Mikä tahansa asia onkaan kyseessä, aina on parempi kysyä asianomaiselta itseltään, kuin vetää tosiasioihin perustumattomia johtopäätöksiä. Ihmiset sanovat ja tekevät tyhmiä asioita ja yksittäisistä asioista on turha tuomita. Virheet ovat nimittäin kehittymisen kannalta tärkeitä, sillä erehdyksistä opitaan. Päivittäinen tavoitteeni on kunnioittaa itseäni ja kanssaeläjiäni tilanteesta riippumatta, vaikka en aina onnistukaan. Tilannetta helpottavat kuitenkin ihmiset, jotka pyrkivät vastavuoroisesti ymmärtämään minua ja ajatusmaailmaani. Ihmisten kunnioittaminen on mielestäni tärkeää, sillä ihmiset ovat meille peilejä, joiden kautta opimme millaisia todella olemme ja miten voimme kehittyä. Jos ei peiliin katsoessaan näe mitään, ei voi myöskään oppia.

Itsensä kunnioittaminen on mahdotonta, jollei pysty antamaan anteeksi ja hyväksymään virheitään. Onnellisuuden avain on mielestäni se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Virheet tekevät meistä ihmisiä. Uskon että viha itseämme kohtaan heijastuu myös vihana muita kohtaan. Katkeruus kauan sitten tapahtuneista asioista kertoo kyvyttömyydestä antaa anteeksi paitsi muille, myös itselleen.

Tässä ristiriitatilanteessa ongelmana on kenties ollut asioiden mustavalkoinen tarkastelu eri näkökulmista ja avoimuuden puute. Joskus ”miksi” on se vaikein kysymys. Samasta lähtökohdasta ja samoista arvoista voi tulla erilaisia johtopäätöksiä ja juuri siksi on tärkeää pyrkiä asettumaan toisen asemaan. Erilaiset johtopäätökset ja niiden jakaminen mahdollistavat kasvun. Asian toinen osapuoli on kokenut kommenttini loukkaavana, sillä olen hänen näkemyksensä mukaan olettanut tilanteessa jotakin hänen seksuaalisesti suuntautumisestaan. Omasta mielestäni kommentoin lähinnä sanan homo perimmäistä olemusta. Surullista väärinkäsityksessä on, etten muistanut koko tilannetta, sillä en silloin kokenut tilannetta yhtä merkittäväksi kuin toinen osapuoli. Tilanne voisi olla puoli vuotta myöhemmin erilainen, jos asiasta olisi keskusteltu silloin, kun se oli ajankohtainen.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostavat henkilön X tekemät oletukset minusta ihmisenä. Tilanteessa korostuu mielestäni se elämän tosiasia, että meillä on erilaisia rooleja, joista läheskään kaikki eivät ole itse valitsemiamme. Ihminen, joka minua ei tunne eikä ole kiinnostunut minua kuulemaan, luultavasti kategorisoi minut eri tavalla ja asettaa minulle rooleja, joita en halua. Ironista on, että olen itsekin saanut oman osani homottelua ja lesbottelua. Olen kuitenkin antanut ihmisille anteeksi heidän tietämättömyytensä ja entistä voimakkaammin kasvanut arvostamaan itseäni ihmisenä ja elämässäni tekemiäni valintoja. Koskaan en ole tyytynyt rakastamaan ketään  sukupuolen takia, vaan rakkauden. Enkä koskaan ole lannistunut vihamielisyydestä, vaan rakastanut itseäni juuri sellaisena kuin olen.

Seksuaalisuuden voi mielestäni määritellä vain ihminen itse. Olen pahoillani, jos olen loukannut jotakuta sanoillani, niitä ei ole tarkoitettu satuttamaan. Minun määritelmäni on ainutkertainen, aivan kuten kaikkien muidenkin. Homous, lesbous, transseksuaalisuus, bi-seksuaalisuus ja heterous ovat aina olleet minulle kauniita sanoja, sillä ne kertovat rakkauden monimuotoisuudesta. Kaikkea rakkauden värikirjoa ne eivät kuitenkaan pysty vangitsemaan.

Doping-Kalastusta, pusikoiden heiluttelua ja muuta syksyistä hamstrausta

Kemijärvi cityssä, Juujärvellä kalassa. 😀

 

Syksy tuo mukanaan paitsi luonnon värikirjon, myös ah niin ihanat syksyiset askareet! Kalastuksen, sienestyksen, marjastuksen ja kaikenlaisen muun kykkimisen ja selkäsäryn.

Olen tässä miettinyt näin syksyn kunniaksi kalastusta, tuota kummaa ajanvietettä. Minusta nimittäin vaikuttaa vähän siltä, että vapaa-ajan harrastelijat ja ajanviettokalastajat eivät saa mitään pyydykseensä, muutoin kuin kalavalheissaan. Kaipa virkistyskalastuksessa virkistäytyminen on pääpointti, mutta nälkäisen opiskelijan pitäisi kyllä saada jotain suuhunkin! Yhden katu-uskottavan kalasaaliin olen nähnyt ja se oli kummitussetäni Jaska-isän hauki. Sillä vonkaleella oli kuulkaas mittaa toista metriä! Tarkemmat tiedot löytyvät sisäpiirin paljasjalkaisten kainuulaisten omasta lempilapsesta, Kainuun paikallissanomista, jossa juttu uutisoitiin ensimmäisenä. Niin ja aikoinaanhan perhetuttavamme kasvattivat suossa haukia, jotka olisivat koon puolesta voineet olla krokotiileja. Miksi kalastaminen sitten on niin suosittua? Liittyykö se miesten ikuiseen kilpaan siitä, kummalla on isompi ja kuka saa ensin?

Asiasta kukkaruukkuun: Onkohan sitä päästään pipi, jos pohtii kesällä pilkkimistä? No kaikesta huolimatta, tunnustan miettineeni talvista reikäkalastusta tänään. Taitaa olla reikä jossakin ihan muualla, kuin jäässä. Äiti sanoikin minua aina reikäpääksi. Vaikka ihan hyvä kai se on, että on reikiä päässä? Joka tapauksessa, mietin pilkkikisoja ja kalastuskisoja ja keksin kehitysidean. Niinkuin kaikissa kovanluokan urheilukisoissa, myös kalastuksessa kisailijat sortuvat vilunkipeliin ja dopinkiin. Hepohessi tosin täytyy laittaa vasta suorituksen jälkeen, sillä hepat (merihevosia lukuunottamatta) eivät ole vesipetoja. Itsehän olen sen verran voitonhimoinen, että pumppaisin särkeni täyteen jotakin raskasmetallia ennen punnitusta. Tai vähintään työntäisin metalliharkon kalan kiduksiin. Palatakseni siihen aiemmin mainitsemaani parannusideaan. Kehitysideani on vaatimattomasti sanottuna yksinkertainen, mutta nerokas: Jokainen kilpailija syö oman saaliinsa. Voisikohan tätä sääntöä soveltaa muihin urheilukisoihin?

Siskon kanssa kävimme syksyn alussa perinteisellä marjaretkellä luonnonhelmassa. Suomeksi sanottuna uhrauduimme hyttysten syötiksi, ahnaiden lesborakastajien herkuksi. Kävimme vilkaisemassa, kuinka julmasti suomen ilmavoimat iskevät tänä syksynä. Uskon kuitenkin, että talvella ahkeruus palkitaan. Paitsi niiden marjojen osalta, jotka unohtuivat siskoni kätköihin liian pitkäksi aikaa notkumaan ja jotka homehtuivat. Tosiasiahan on, että kun syksyllä jaksaa heilutella pusikoita ja ravistella varvukoita, niin sitten talvella sitä saa! Kun taka-talven synkimpinä kuukausina muilta alkavat olla mehut lopussa, niin mehumaijaansa ahkerasti käytelleet ne vain porskuttavat menemään! Pois puute!

Marjasankoista tuli mieleen, että aikoinaan kun asuin vielä kotona, niin lainasin luvatta äitini marjasankkoja. Reissun jälkeen äiti ihmetteli, että mihin ihmeeseen me telttaretkellä tarvitsimme sankkoja, niin vastasin, että pissasankoiksi tietenkin. Yllätyksekseni äitini ei riemastunut luovasta ajattelustani, vaan raivosi pää punaisena, että S****NA SAAT KYLLÄ SYÖDÄ MARJAT SITTEN OMASSA LIEMESSÄSI! Jouduin sitten ostamaan uudet sankot. Tämä siis ihan vain pienenä väli-muisteluna. 😀

Syksyhän on tunnestusti hamstraamisen aikaa ja siksipä ajattelinkin jakaa joitakin kokemuksiani hamstraamisesta. Ensinnäkin, tehtäköön selväksi, että hamstraaminen on taitolaji. Tiedän, sillä olen asunut vuoden talossa, jossa oli kaikennäköistä tavaraa katosta lattiaan ja keskellä lattiaa meni rojuun muodostunut polku, jolta poiketessaan luultavasti katkaisi jalkansa, hajotti jotakin ”tärkeää” tai löysi jotakin esihistoriallista, vuosisatoja kadoksissa ollutta. Äitini toisaalta edustaa toista ääripäätä, sillä lapsena minulle on tolkutettu päivät pääksytystään, että jos jokin esine tai vaate ei ole liikkunut kahteen vuoteen, se täytyy välittömästi heittää pois tai viedä kirpputorille. Toinen siskoistani on selvästi päättänyt osoittaa mieltään periaatetta ja kasvatusta vastaan, joten hän onkin ansiokas hamstraaja ja oikein pahemmanluokan Nipsu: kaiken pienen ja kiiltävän perään.

Minä puolestani pidän kaikkea tavaraa liikuntarajoitteena, sillä tavara vaikeuttaa matkustamista. En omista autoa, ruokapöydän tuoleja, enkä yhtään huonekalua, joista olisin maksanut yli 20 euroa ja joista en olisi valmis luopumaan välittömästi. Tässä vaiheessa sekaan täytyy ujuttaa suuri MUTTA. Jokaisella on nimittäin paheensa ja minun paheeni on ruuan hamstraaminen. Jos jostakin syystä Suomeen tulee zombien vallankumous tai jonkin sortin maailmanloppu, jonka seurauksena huoltovarmuus pettää ja kaikki yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitäminen katkeaa, niin älkää huoliko, minulla on kuivamuonaa kaapit pullollaan. Onhan jokaisella katu-uskottavalla tosinaisella pelastautumissuunnitelma katastrofin varalle.

Itseasiassa, teen kaikki kuukauden ruokaostokset kerralla, eli jos joskus näette minut Oulun keskustassa valtavien ruokakassien ja repun kanssa pyöräilemässä niin tiedätte, millä asioilla olen. Ei, en ole ryöstänyt ruokakauppaa enkä ole perustanut suurperhettä adoptoimalla kymmentä lasta. Viime kuussa pohdin itseasiassa, että säästeliäs sisareni Henni-Penni alias Nipsu olisi minusta ylpeä, sillä sain kuponkialennusta. Kävin ostamassa poikkeuksellisesti KOLMEN kuukauden kuivamuonat, sillä sain niistä kaikista 7% alennuksen. 😀

Tätä syksyistä hamstrausfanatiikkaa ja mielen myllerrystä on vaikea tiivistää yhteen lauseeseen, joten päätän päättömän ja päättymättömän ajatustulvan vain toivottamalla ihanan värikästä syksyä! 😀

Pullamössöfeministin ajatuksia tasa-arvosta

Tosinainen tositoimissa: Jääkaappia siirtämässä Australiassa

Maailmaan mahtuu monenlaisia feministejä. Jossakin vaiheessa ymmärsin olevani pullamössöfeministi. Ihan poskia kuumottaa ajatus siitä, että loppujen lopuksi olenkin vain lälly perusnainen, joka parsii rikkimenneet vaatteet ja tykkää leipoa. Keski-Euroopan elämäntapafeministit sen sijaan ovat TOSINAISIA. Aidot kovaksi keitetyt feministit avaavat itse ovensa, eivät pese tukkaa ja pukeutuvat vanhoihin jätesäkkeihin. Monen vannoutuneen feministin mielestä naiset laittautuvat vain miestä varten ja hiusten värjäys on vaarallista ja naista alistavaa. Kovan luokan feministille ei enää riitäkään se, että vaatii naiskiintiöitä ja tasa-arvoista kohtelua esimerkiksi palkka-asioissa.

Aiemmin pidin itsestäänselvyytenä sitä, että sukupuolten välistä tasa-arvoa on, että naisia on edustustehtävissä suurinpiirtein saman verran kuin miehiä. Minulle on kuitenkin selvinnyt, että aidosti vannoutuneet modernin sukupolven hardcore feministit ovat päättäneet näyttää miehille närhenmunat! Naisia tulee olla edustavissa tehtävissä yli 50%, mutta mitä enemmän, sen parempi. Tavoitteena tulisi olla naisten ylivalta! Monen nykyfeministin mielestä yhteiskuntamme olisi ylivoimainen, jos naiset voisivat keskenään kansoittaa planeettamme ja päästä lopullisesti eroon miehistä.

Ei sillä, uskon vakaasti sukupuolirajoituksista vapaaseen ihmisten väliseen rakkauteen ja siihen, että rakkaus ei katso sukupuolta. Uskon kuitenkin miessukupuolen tarpeellisuuteen. Vaikka joskus kansakuntamme monimuotoisuus ahdistaakin ja miehet turhauttavat, olen sitä mieltä, että feministin tulee ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei turmiota miehille. Myönnän, että minussa elää sukupolvelta toiselle siirtynyt tukahdutettu viha kaikkia niitä tapoja kohtaan, joilla miehet ovat vuosisatojen ajan naisia sortaneet. Siitä huolimatta minun on todettava, että vihalla ei ole ennenkään saavutettu mitään hyvää, joten olen päätynyt ajamaan rakkauden ilosanomaa. ”Make love, not war” onkin yksi suosikkisitaateistani.

Ihmisoikeusaktivistina uskon, että ihmiskauppa ja seksin myyntiin pakottaminen ovat julmimimpia ja kauheimpia naisukupuolta vahingoittavia rikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia. Prostituution laillistamisesta olen kuitenkin vielä kahden vaiheilla. Prostituution kansainvälinen laillistaminen lisäisi seksityöläisten turvallisuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä vähentäisi seksityöläisiin kohdistuvaa sosiaalista ja taloudellista painetta, kun työstä tulisi yhteiskunnan hyväksymää ja työntekijästä tunnollinen kansalainen ja verojen maksaja. Myös ihmiskaupan kontrolloiminen ja sukupuolitautien leviämisen estäminen helpottuisi.

Toisaalta olen kuitenkin pohtinut ajatusta periaatteellisella tasolla. Eikö yhteiskunnassamme ole jotakin vialla, jos naiset kokevat pakottavaa tarvetta myydä itseään tienatakseen elantonsa? Meidän on myös pyrittävä siihen, että yhteiskuntamme rakenteet eivät aiheuta alisteista asemaa tai taloudellisia pakotteita naisille. Huolestuttavaa on myös se, että pohjimmiltaan prostituutioon liittyy ajatus siitä, että naisen keho on parasta, mitä nainen voi yhteiskunnalle antaa. Prostituoiduilla tulisi olla muitakin keinoja toteuttaa ja kehittää itseään.

Täytyy myöntää, että köyhänä opiskelijana sitä pohtii jatkuvasti mahdollisia tulonlähteitä. Kun oman alan töitä on niin vaikea saada Oulusta, olen pohtinut mahdollisuutta alkaa myydä omia käytettyjä alusvaatteitani. Siinä on kuulemma hyvä bisnes. Käytät samoja alushousuja useamman päivän ja sitten postitat ne Aasiaan ja joku paksulompakkoinen pikkupöksyihin hurahtanut bisnesmies maksaa alkkareidesi nuuhkimisesta hunajaa. Helppoa kuin heinänteko. Aloin kuitenkin pohtia, että mitä ihmettä sitä sitten tekee vapaa-ajallaan, jos työkseen käyttää alushousuja? Viikonloppuvapaalla voi käyttää puhtaita alushousuja ja kesälomalla voi kai sitten rentoutua kokonaan ilman alushousuja.

Modernia naista eivät mielestäni kahlitse alusvaatteet eivätkä varsinkaan rintaliivit, sillä ne ovat pikemminkin päivittäinen tuki. Sukupuoltamme kahlitsevat ja rajoittavat kaikista eniten nuo paholaisen suunnittelemat sukkahousut. Sukkikset ovat erittäin epämukava vaatekappale ja lisäksi uskomattoman vaikeat pukea, mahdottomat pitää ehjinä sekä täysin hyödyttömät. Sukkahousut eivät ikinä lämmitä riittävästi, eivät peitä riittävästi, eivätkä näytä riittävän hyvältä. Sukkahousut ovat niin tarpeeton vaatekappale, että naissukupuoli tulisi paremmin toimeen ilman. Missä naiset olisivatkaan ilman sukkahousujen aiheuttamaa toimintakyvyn rajoittumista? Mitä sääriin tulee, haluan tarjota omilleni vapaan, luonnollisen elämän vailla rajoituksia.

Lopultakin löytyi aihe, jossa miehet ovat ymmärtäneet jotakin olennaista ennen naisia. Miehet ovat hoksanneet sukkahousujen tarpeettomuuden ja juuri siksi niksinurkkaukset pullistelevatkin uusia, huomattavasti hyödyllisempiä käyttötapoja naisen pahimmalle viholliselle. Naisten olisi korkea aika heittää sukkahousut pysyvästi nurkkaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sukkahousuista on paljon enemmän hyötyä sääskipyydyksenä, kuin vaatekappaleena.

Vielä palatakseni oman feministisen elämäntapani analyysiin. Vaikka ajankin kainalokarvani ja nautin satunnaisista tyttöjen illoista ja manikyyreistä, koen silti olevani feministi. Olen omanarvontuntoinen sukupuoleni edustaja ja parhaani mukaan myös sukupuolineutraali kasvattaja. Uskon sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja, kuten olen jo aiemmin todennut, arkiseen pullamössöfeminismiin.

Sen verran allekirjoittaneessa lällyfeministissä on munaa, että kun miespuolinen ystäväni kommentoi, että naiset eivät koskaan voi olla miesten veroisia urheilijoita, raivosin pää punaisena sukupuolten välisestä tasa-arvosta monta tuntia tauotta. Tiivistettynä sanotaan vaikka näin, että jos naisten urheiluun panostettaisiin yhtä paljon resursseja kuin miesten urheiluun, niin kuinka pitkällä naiset olisivat nyt? Kyllä jokaisen naisen tulee olla hardcore feministi silloin, kun miehet käyttäytyvät niinkuin kovanluokan perus juntit punaniskaiset äijät ja sovinistisiat.

Naisten heikompi asema on kuitenkin aina johtunut pikemminkin yhteiskunnan vääristyneestä ajatusmallista, kuin materiaalisesta syrjinnästä. Jos ”heikompi sukupuoli” -mentaliteetti ja naisen alistaminen taloudellisesti ja fyysisesti jatkuu, ihmiskuntamme ja maailmamme on vain puoliksi niin suurenmoinen, kuin se todellisuudessa voisi olla.

Nainen, joka upotti Titanicin

Baarihyppely Helsingissä voi olla karikkoinen taival, varsinkin kun Oulun tyttö on stadissa lievästi sanottuna vierailla vesillä. Turvasatamaa ei kuitenkaan missään nimessä tulisi hakea Baarikärpäsestä, sillä siellä voi törmätä ties millaisiin piraatteihin ja seitsemän meren seiloreihin. Viime lauantain tapahtumien seurauksena olen luvannut itselleni, etten ankkuroi tätä paattia Baarikärpäsen satamaan, vaikka helvetti jäätyisi.

Ensimmäinen reaktioni Baarikärpäsen ovella oli puhdas pakokauhu, merisairaus ja epätoivoinen ajatus siitä, että olisikohan vielä mahdollista saada pääsymaksu ja narikkamaksu takaisin, jos lupaisin poistua paikasta välittömästi. Päättelin, että taisin juuri ostaa yhdensuuntaisen matkan. Olin saapunut Ruotsinlaivalle, jossa oli parhaillaan menossa taaperoiden disko!

Ystäväni Seitsemän Meren Kauhu yritti lohduttaa epätoivoista mieltäni toteamalla, että nyt on tuoretta kalaa meressä, iske kiinni ku sika limppuun! Kun totesin, että nämä taitavat olla vielä sinttejä (ainakin 6 vuotta meitä kumpaakin nuorempia), niin ystäväni iloisesti naurahti, että no kyllä ne oppii tavoille. Mietin, että siinä alkaa jo olla työsarkaa. Nuoria miehiä nimittäin pörräsi siinä niinkuin kärpäsiä haaskalla konsanaan. Siitäköhän baari on saanut nimensä?

Loppujen lopuksi ilta kului kuitenkin rattoisasti, sillä olinhan tullut baariin luotettavan miehistön vanavedessä. Jossakin vaiheessa iltaa ystäväni saivat kuitenkin hieman liikaa tuulta purjeisiin ja alkoivat vauhdikkaaseen parittamisyritykseen. Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi siirtyä taka-alalle paapuuriin ja teeskennellä, etten tunne koko sakkia. Istuin baaritiskin nurkassa kädet puuskassa ja mietin nopeinta pakoreittiä, kun joku nuori sälli tuli kysymään, miksi istun yksin.

Totesin totuudenmukaisesti, että yritän teeskennellä, etten tunne ystäviäni, joilla on kova pariutumisvimma päällä. Siihen pikkujantteri totesi, että eikös sinulla ole pariutumistarkoitusta? HUH HUH. Totesin, että ei ainakaan kenenkään märkäkorva noviisin kanssa. Jostakin syystä viesti ei mennyt perille, vaan nuorimies ankkuroitui viereeni. 

Päässäni jyskytti, että liian pieni, liian pieni, päästä takaisin veteen! Päätin, ettei näin vähäpätöisiä sinttejä saa kiusata. Samassa tulivat jampan kaverit, jotka alkoivat tehdä rivoja eleitä ja ilmeitä selvästikin hyvin voitonriemuisina. Mietin, että otetaan nyt sitten kaikki hupi irti tästäkin pelleilystä, kun jätkät selvästi kaivavat verta nenästään.

Nuorimies kyseli, että miksi olin Helsingissä ja vastasin, että olen SONK:n Hyvinvointivaltio? -teemaseminaarissa ja liittohallituksen kokouksessa. Koko lause meni toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, kuin vettä vaan. Siinä vaiheessa oli ilmeisesti (ainakin kysyjän mielestä) erittäin sopiva väli sujauttaa sulava kysymys siitä, missä aion yöni nukkua. Totesin, että sängyssä.

Seuraavaksi siirryttiin puhumaan siitä, miksi olen selvinpäin baarissa lauantaiyönä. Mumisin, etten tiedä itsekään, miten kestän tätä tilannetta selvinpäin. Olo oli totisesti, kuin kalalla kuivalla maalla. Ilmeisesti seilorin ymmärryksessä tai kuulossa oli vikaa, mutta hän tuntui pitävän keskusteluamme normaalina pariutumisrituaalina. Kaveri oli kyllä sinnikäs, täytyy myöntää. Halusin selvittää, kuinka paljon jäistä kohtelua nuorimies kestää.

Aika nopeasti päästiinkin leuhotus ja kerskailu -osioon. ”Niin, minähän olen muuten LAIVASTOSSA!” Siihen totesin, että onpa mahtavaa. Kuulostaa uskomattomalta. Kerro lisää. Kysyin, että onko pikku seilorilla myös semmoinen tiukka, ihonmyötäinen valkoinen asu, jossa on leveät lahkeet ja sellainen Aku-Ankka tyylinen hattu myös? ”Ei kun mulla on musta UNIFORMU ja siellä sellainen TIUKKA valkoinen paita alla…” Mielessäni mietin, että joo, kerro toki lisää, mutta tämä laiva on kuule seilannut jo ohi.

Yhtäkkiä nuorella miehellä oli käsi vieraalla mantereella! Katsoin aika pitkään perämiestä ja ihmettelin tämän huonoa navigointikykyä. Kun riittävän kylmästi katsoin, niin seilori ymmärsi  olevansa vaarallisilla vesillä ja siirsi kättään. Mietin jälleen epätoivoisena pakokeinoa, kun ystäväni tulivat pelastamaan minut. Pulloposti oli ilmeisesti mennyt perille.

Seuraavana päivänä puoluetoimistolla pohdimmekin, kuinka onnistuinkaan antamaan niin tylsän kuvan itsestäni tuolle nuorelle miehelle. Kuinka kuiva lahna onkaan oltava, jos on lauantai-iltana Baarikärpäsessä selvinpäin ja istuu yksin baaritiskillä kuin jäävuori, koska ”kaverit pakottivat”? Voisin sanoa, että vaatimustaso on erittäin kuiva.

Siinä vaiheessa mietin, että kyllähän meidän naisten on vanhettava ja tarjottava uusia haasteita vastakkaiselle sukupuolelle. Kun nuoret seilorit ovat yrittäneet iskeä hakulla jäävuorta, niin terhakat kukkulat tuntuvat varmasti hiekkalaatikkoleikeiltä. Kyllähän naisasiat täytyy osata laittaa kontekstiin. Nyt kysymys kuuluukin, että milloin minusta on tullut tällainen jäävuori?

Toivoa sopii, että vanhuus on Tyyni valtameri, jossa tällaisen Titanicin tappajan sopii kellua ja vaania seiloreita. Kapteeni Koukku, pidä varasi! Tikittävä krokotiili ei ole ainoa, joka on iskenyt silmänsä sinuun. Olen aina halunnut upottaa mastosi. 

Mitäänsanomaton presidentti, satavuotinen sota ja lapinpuvun taikaa

Saamelaiset, nuo arktisten alueiden mystiset asuttajat herättävät monenlaisia värinöitä meissä tavan tallaajissa. On meillä pelottava alkuperäiskansa, kun kirkon pitää kerätä rohkeutta anteeksipyyntöön melkein sata vuotta. Eikä armas presidenttimme Niinistökään uskalla sanoa halaistua sanaa saamelaisia koskevista ihmisoikeusasioista ja pohtii onkohan hän nyt ymmärtänyt nämä ILOiset asiat oikein. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikessa saamelaisuuteen liittyvässä on jotakin hyvin kiehtovaa ja maagista.

Kirkko on tunnetusti tunkenut lusikkansa joka soppaan, eikä se ole pysytellyt liiemmin erossa saamelaisasioistakaan. 1930-luvun alussa kirkko tuki etnisiä tutkimuksia, joiden yhteydessä avattiin saamelaisten hautapaikkoja ja muutoinkin alistettiin ja vietiin ihmisarvo alkuperäiskansamme edustajilta. Raakoja juttuja, kyllähän sen paljastaa jo se tosiasia, että kirkolta kesti yli 80 vuotta kerätä rohkeutta ja julkisesti pyytää anteeksi näitä vääryyksiä.

Kun nyt on kerran kritisoitu kirkkoa, niin kai se täytyy näpäyttää istuvaa presidenttiäkin. Niinistö on ainakin presidenttikautensa aluksi pitänyt sen mitä saamelaisasioiden suhteen lupasi. Suomeksi sanottuna hän ei ole tehnyt mitään saamelaisten asioiden parantamiseksi. Ylen sivuilta otsikolla ”ILO -sopimus jakaa presidenttiehdokkaiden mielipiteet” löysinkin aika makean lausahduksen Niinistöltä itseltään: ”Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ILO -sopimus on alun perin tarkoitettu siirtomaavaltojen aiheuttamien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseen ja siitä ei Suomessa ole kysymys”. Niinistö, et ole ymmärtänyt oikein, etkä taida aivan tietää mistä tässä on kysymys?

ILO-sopimus on monimutkainen aihe, eikä sitä tällaiseen lyhyeen blogikirjoitukseen pysty kattavasti tiivistämään. Voisin näin lyhyesti kuitenkin todeta, että omasta mielestäni voisimme seurata Tanskan ja Norjan jalanjälkiä ja hyväksyä sopimuksen. Henkilökohtaisesti minua ei haittaisi, vaikka saamelaiset kansoittaisivat koko harvaan asutun Lapin, sillä loppujen lopuksi saamelaiset olivat täällä ennen meitä. Jos joku on tarpeeksi kova äijä/muija elääkseen perinteisellä elinkeinolla, minusta heille tulisi se sallia, sillä saamelaiset on muutoinkin ajettu pohjolan perukoille. Saamelaisuuden vaikeasti määriteltävää luonnetta on pidetty yhtenä tekosyynä sopimuksen hylkäämiselle, mutta itse uskon, että saamelaisia on muutenkin niin vähän, että eiköhän hätä keinot keksi. Heikkouskoiset ovat sanoneet myös, ettei saamelaisille kuuluvia maa-alueita ole määritelty riittävän tarkasti, jotta sopimus voitaisiin hyväksyä. No sitten ei auta muu kuin alkaa määrittelemään! Tosiasiahan on, että kun asiasta kysyttiin ministeriöiltä, suurin osa ministeriöistä ei pitänyt sopimuksen ratifiointia ongelmallisena. ILO -sopimus on joustava ja tarkoitettu kansallisen lainsäädännön tueksi, ei valtioiden kiusaksi. Loppujen lopuksi, sopimuksen tarkoituksena on taata alkuperäiskansoille tasa-arvo ja ihmisoikeus.

Palatakseni saamelaisuuteen ja sen kiehtovaan magiaan. Näkyvimpänä merkkinä saamelaisuudesta tulee tietysti mieleen saamelaisten kansallisasu. Näyttäähän se komealta päällä, jotenkin oudolla tavalla eksoottiseltakin. Rehellisesti sanottuna en itse edes tiennyt, että Saamelaisten pukua sanotaan lapinpuvuksi. Kysymys kuuluu kuitenkin, miltä lapinpuku TUNTUU päällä?

Eräänä iltana sain yllättävän ja salamyhkäisen puhelun rakkaalta ystävältäni.  Minulle tuotaisiin säilytykseen jotakin tärkeää. Ivalon mafia hommissa, ajattelin. On sitä kummempaakin nähty. Olin jo unohtanut epämääräisen puhelumme, kun ovisummeri soi. Tuntematon ääni vaati avaamaan oven. Jännittyneenä odotin rappukäytävässä ja pelkäsin, että hämärähemmo tuppaa kahville. Mutta salamyhkäisillä ihmisillä on aina kiire, joten tyyppi mumisi jotakin ja poistui. Käteeni jäi pussi, jonka sisässä oli jotakin epämääräisen muotoista ja painoista. Pussissa vilkahti jotakin värikästä ja kiiltävää. Yhdistelmä, jota tällainen harakka ei voi vastustaa.

Lapinpuku. Meillä tytöillähän on tunnetusti jokin alkukantainen tarve sovittaa päällemme kaikkea, minkä voi vaatekappaleeksi laskea. Ah, sitä hieman syyllistä nautintoa, jonka sain tuon raskaan vaatekappaleen pukemisesta. Eihän se oikein istunut, mikä on hyvin luonnollista siihen nähden, että kyseinen vaatekappale oli miehelle tehty. Olihan se kuitenkin uskomatonta laittaa jotakin niin kulttuurisidonnaista päälleen. Vaatteet tekevät miehen, mutta mitä tekee lapinpuku kantajalleen?

Lopuksi voisin  vielä suositella kaikkia juhlistamaan saamelaisten kansallispäivää kuuntelemalla saamenkielistä musiikkia. Kuunnelkaa vaikka huviksenne sellaista bändiä, kuin Somby. Voisin myös suositella Niilas Holmbergiä, joka saa (ystäväni Juhon ilmausta lainatakseni) minkä tahansa huoneen kosteusprosentin nousemaan puolella aina esiintyessään. Buorre idja!

LÄHTEET:
”ILO-sopimus jakaa presidenttiehdokkaiden mielipiteet” –artikkeli  4.1.2012, päivitetty 8.6.2012
http://yle.fi/uutiset/ilo-sopimus_jakaa_presidenttiehdokkaiden_mielipiteet/5051785 (haettu 5.2.2013)

”Piispa pyysi saamelaisilta anteeksi” –artikkeli  4.2.2012, päivitetty 9.6.2012
http://yle.fi/uutiset/piispa_pyysi_saamelaisilta_anteeksi/5054393 (haettu 5.2.2012)

Try everything except nothing

In life I believe that you need to be spontanious and open to new things. Here’s my little ”bucket list”, list of 101 things I believe have been worth trying or I should try when given a chance.

1. Go on a date and accidentally end up having a date with a wrong person. (X)

2. See Land Diving (the original bungy jump) in real life, at Pentecoste Islands at Vanuatu. (X)

3. Bungy jump (X) I can recommend doing it in New Zealand!

4. Skydive. ( )

5. Have a marathon of Lord of The Rings (X) AND Harry Potter AND Starwars (X).

6. Write a love letter and receive one. ( )

7. Go on an ice skating date. (X)

8. Make a time taking snow creation. (X)

9. Be a parent. ( )

10. Meet hundreds of years old turtle eye-to-eye. (X)

11. See the Northern lights. (X)

12. Ride fast on a motorcycle. (X)

13. Let a random stranger kiss you if you want it. (X)

14. Do an interrail trip with a great friend. (X)

15. Backpack around Asia, try different spices and ride an elephant. ( )

16. Travel around South America and dance in a samba carnival. ( )

17. Go to Russia. ( )

18. Go snorkling at the Great Barrier Reef. ( )

19. Love someone. (X)

20. Do a pub crawl. (X)

21. Read a lot of great books. (X)

22. Have a waterfight with waterguns and waterballoons and play paintball. (X)

23. Rock glimb and descend from a very high rock. (X)

24. Camp without a fire in more than -20 degrees Celcius. (X)

25. Fall in love with someone of your own gender. (X)

26. Live overseas for over a year. (X)

27. Go strawberry picking and find out what hard work really is. (X)

Go strawberry picking for a week and sleep the whole time in a tent without having a shower or toilet and find out what dirty is. (X)

28. Visit the Elvis festival in Parkes NSW, Australia. (X)

29. See the pyramids. ( )

30. Think of philosophical thoughts with someone intelligent. (X)

31. Dress up as a zombie and go to either zombie-walk or zombie prom. (X)

32. Eat something so amazing that it makes you see what people mean when they say ”live to eat and don’t eat to live”. (X)

33. Be kinky and enjoy your sexuality. (X)

34. Win a stuffed toy animal at a carnival. ( )

35. Donate blood. ( )

36. Write a book. ( )

37. Stay awake more than 48 hours continuously just for fun. (X)

38. Skinny dip and run around a block naked. (X)

39. Put the heating at its full power, pretend a car is a sauna and sit there naked with your friends. (X)

40. Have a real sauna. (X)

41. Go barn dancing and find a random dance partner. (X)

44. Pet over 5-meter long snake or a gigantic crocodile. ( )

45. Accidentally hop in a strangers car, when you’r supposed to get in a car of a familiar person. (X)

46. Hitchhike. (X)

47. Wander in a forest. (X)

48. Go hunting or berry/mushroom picking. (X)

49. Make love: 1. At the library 2. Under starry sky 3. In a train 4. Every room of your home 5. On the roof 6. In an igluu/snow castle ( )

50. Make out with someone very famous. ( )

51. Accidentally slip on banana peelings. ( )

52. Accidentally walk straight onto a glass wall/door/window. (X)

53. Have a picnic on the rooftop of a very high building. ( )

54. Walk barefoot all summer. ( )

55. Run a marathon. ( )

56. Climb an active volcano. ( )

57. Ask people what they thought when they first saw you. (X)

58. Ask people to tell which adjectives they believe describe you best. (X)

59. Dance on the tables in a bar AND pole dance. (X)

60. Sing karaoke. (X)

61. Dance a slowdance romantically with someone who you have a big crush on. (X)

62. Play a game of ”Russian post” and ”kiss bingo”. (X) (Ask for more info!)

63. Hide a gun from someone. (X)

64. March for peace. ( )

65. Jump on a trampoline. (X)

66. Change your name. ( )

67. Give someone a very special present without a reason. ( )

77. Be given a very special gift without a reason. (X)

78. Invent something interesting. ( )

79. Make up a new recipe while listening to music. (X)

80. Write letters anonymously to a crush of yours. (X)

81. Make people uncomfortable by being naked. (X) (Tip: a great way to get any non-Finn uncomfortable is by going naked to a sauna full of people from different natinalities!)

82. Massage someone and be massaged. (X)

83. Believe in Santa Claus forever. (X)

84. Play boardgames for 12 hours in a row. (X)

85. Play Twister all night. (X)

86. Make a 1000-piece puzzle from beginning to end all by yourself. ( )

87. Get married in Las Vegas to a random person. ( )

88. Be kidnapped by aliens. ( )

89. Meet someone who has the same name as you. (X)

90. Play chess and teach someone to play chess. (X)

91. Be an activist. (X)

92. Live until you are 100 years old. ( )

93. Do running with the bulls in Pamplona, Spain. ( )

95. Be a page 3 girl. (X)

96. Win beer pong. (X)

97. Do a striptease AND receive one. (X)

98. Meet someone who’s laughter sounds nice with yours. (X)

99. Go on a safari in Africa. ( )

100. Let a fortune-teller look into your future. (X)

101. Visit a glow-worm cave. ( )

Rakkaat pirulaiset

Just chilling with my homies. USA 2008.

On olemassa kiittämättömiä, epäkohteliaita ihmisiä, jotka soittavat ja kysyvät voisitko tuoda kulkumatkallasi maitoa ja jauhelihaa, mutta eivät vaivaudu kiittämään kun haluamansa saavat. On niitä hapannaamoja, jotka haluavat tuhlata ruokahetkensä piikittelemällä ja nyrpeilemällä. On murjottajia ja yrmynaamoja, jotka vaikuttavat suoraansanottuna siltä, kuin heillä olisi jatkuvasti hiekkaa epämukavassa paikassa. On ihmisiä, joilla on aina kiire muualle kun he ovat sinun seurassasi.

Minusta arjen kohteliaisuus ja ihmisten kohteleminen arvostavasti ovat elämää helpottavia perustaitoja. Kuitenkin tulee hetkiä, jolloin unohdan tämän tosiasian, mutten suinkaan ole ainoa. Ihmiset tuntuvat liian usein käyttävän toisten lyttäämistä keinona kohottaa omaa itsetuntoaan. Ihmiset tuntuvat saavan tyydytystä piikittelystä, tylyydestä ja epäkohteliaisuudesta. V*****lu ei todellakaan ole kaunista, mutta tuntuu siltä, että monet luulevat sen olevan suorastaan taiteenmuoto. Valitettavasti on ihmisiä, jotka tuntuvat nauttivan nälvimisestä ja tylyistä kommenteistä. On myös niitä ihmisiä, jotka vaikuttavat niin kylmiltä, välinpitämättömiltä ja etäisiltä, että ”mukava” ei selvästikään kuulu heidän sanavarastoonsa.

Elämän karu tosiasia on, että vaikka olisit kuinka kiltti, ystävällinen ja suloinen, niin silti joku kohtelee sinua huonosti. On tärkeää muistaa, että vaikka emme voi hallita muiden käyttäytymistä tai ajattelua, voimme tutkiskella itseämme ja toimintaamme. Vaikka elämä on suurimmalta osalta kaoottista eikä ihminen voi kontrolloida ympäröiviä olosuhteitaan kovinkaan paljoa, meidän tulisi kuitenkin odottaa ja vaatia hyvää kohtelua. Ennenkaikkea meidän on itse oltava hyviä itsellemme ja kunnioitettava ja rakastettava itseämme juuri sellaisena kuin olemme.

Kyllähän ihmiset useimmiten vastaavat ystävällisyyteen samalla mitalla. Mutta sitten on niitä, jotka eivät osaa olla ystävällisiä tai tuntuvat välittävät vain itsestään ja sen hetkisistä tarpeistaan. Kauhein yhdistelmä on yleinen ymmärtämättömyys eli idiotismi yhdistettynä tylyyteen ja kylmyyteen. On olemassa ihmisiä, jotka ovat tarpeidensa ja halujensa sokaisemia.  Nämä ihmiset eivät haluiltaan näe, että kanssaeläjät ovat ihmisiä myös. Millaista on elää elämää, jonka päämääränä on hyödykkeiden saaminen niin suuressa määrin, ettei kykene aidosti välittämään toisista ihmisistä?

Toki ymmärrän, että jollakin tasolla me kaikki tavoittelemme tietynlaisia hyödykkeitä ihmissuhteidemme kautta. On kuitenkin muistettava, että hyödykkeet eivät ole olennaisia, vaan ihmissuhde itseisarvona. Onhan lohduttavaa ajatella, ettemme ole yksin tässä maailmassa ongelmiemme kanssa, vaan kaikki muutkin kamppailevat samantyyppisten asioiden äärellä. Hyödykkeillä ei loppujen lopuksi ole suurempaa merkitystä kuin sillä, kuinka hienon sätkän osaa kääriä. Kyky ajatella ja tuntea on ainoa asia, jolla on merkitystä.

On tärkeää ymmärtää, ettemme voi todella arvioida tai arvostella mitään tai ketään, muutoin kuin subjektiivisesta näkökulmasta. Myönnänkin, että aiemmin esittämäni näkemykset arkielämän pirulaisista ovatkin värittyneitä ja subjektiivisia. Koska emme voi hallita toisen ihmisen tunteita tai ajatuksia, meidän tulisi ihailla kanssaeläjiemme monimuotoisuutta ja keskittyä oppimaan itsemme rakastamista.

Uskallan arvata, että aika monella meistä on vaikeuksia päästä aamuisin ylös sängystä. En varmasti ole ainoa, joka tarvitsee annoksen rakkautta selvitäkseen arjen kylmyydestä ja harmaudesta. Syksyn tunnelmahan on luonnollisesti haikea ja hieman apea. Vaikeina hetkinä oman ajattelun selkeyttäminen ja tunteiden käsittely voi todella vaikuttaa meidän jokaisen käyttäytymiseen.

Loppuun on kuitenkin sanottava, että onneksi on myös niitä rakkaita pirulaisia, jotka juoksevat kotitossuissa ja T-paidassa lohduttamaan sinua, vaikka keskellä yötä ja vaikka omana syntymäpäivänään. Onneksi on niitä, jotka tulevat juomaan kahvit pettymyksen kunniaksi. Kiitos kuuluu niille ihmisille, joille voi soittaa hätäpuhelun kun on liian humalassa löytääkseen kotiin. Onneksi on niitä, jotka ymmärtävät ja tukevat, kun en pääse sängystä ylös sydänsurujen takia.

Parasta elämässä on huomata, että sinua ympäröi joukko ihmisiä, jotka tuovat lämpöä melkeinpä mihin tahansa elämän tilanteeseen tai aivan millaiseen ajatussekasortoon tahansa. Varhaisaamun kahvit Teboililla, lihapullat ja perunamuussi olohuoneen sohvalla tai henkevä, filosofinen kahvihetki keskustassa. Läheiset ihmiset tekevät arjesta mielekkäämpää ja helpottavat elämän suurinta haastetta: itsensä rakastamista.

Politiikkafanaatikot ja me muut kunnallisvaaliduunarit

Hissi on lastattu aatteella! 🙂

Ajattelin kirjoitella vähän tunnelmista näin kunnallisvaalien loppumetreillä. Voisin sanoa, että jännitys on aivan helevetin kova, sillä olen lähtenyt ehdolle koko sydämelläni ja tosissani. Toisaalta luotan siihen, että ihmiset jotka todella tuntevat minut tietävät, että olisin hyvä valtuutettu. Toisaalta uudessa jätti-Oulussa ei voi olla varma mistään, sillä emme voi tietää millaiset äänimäärät vaaleissa läpipääsyyn vaaditaan.

Kampanjointi on mennyt hyvin, ainakin kaverit ja oman talon ihmiset vaikuttavat innostuneilta saadessaan äänestää tuttua naapuria ja ystävää. Kiinnostus näitä blogiraaputuksia kohtaan on lisääntynyt aika yllättävän hurjaa vauhtia ja toreilla ihmisten kanssa jutustelu on ollut mukavaa. Kunnallisvaalipaneeleista olen saanut lähinnä positiivista palautetta ja ihmiset ovat olleet yhteydessä jälkeenpäinkin. Olen huomannut, että ihmisten on ollut helppo lähestyä minua, sillä olen saanut aika paljon yksityisviestejä monenlaisilta tutuilta ja tuntemattomilta tallaajilta, joille vastailen jatkossakin mielelläni.

Mielestäni oli myös mielenkiintoista, että minun on kommentoitu useaan otteeseen ajavan ”vanhaa kunnon demarilinjaa”. Olen yrittänyt pähkäillä, millaisena muut näkevät demareiden linjan. Itse näen demariuden peruspilareina pehmeät arvot ja työläisen oikeuksien ajamisen. Sosialidemokratia on poliittinen suuntaus ja ajatusmalli, johon yhdyn, mutta jota tarkastelen rakastavan kriittisesti. Demarius tukee arvomaailmaani, johon kuuluu käsitys solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja pienen ihmisen oikeuksien ajamisesta.  Vihreät arvot ovat niin olennainen osa arvomaailmaani, että ne kulkevat kaiken sen rinnalla ja tukena mitä elämässäni yleensäkin teen.

Minulta on kysytty mitä aion tehdä niiden asioiden eteen, joista olen puhunut. Olen vastannut ihmisille, etten ole aloittanut aktiivisuutta tai poliittista vaikuttamista kunnallisvaalien alla, vaan tälle tielle on lähdetty jo kauan sitten. Vaikuttamisesta on tullut elämäntapa teen työtä monenlaisten asioiden eteen jatkuvasti. Voin myös sanoa, että aktiivisuuteni huippu ei todellakaan ole vaalien aikana, vaan niiden jälkeen.

Minulta on kysytty, aionko ajaa demarilinjaani myös kaupunginvaltuustossa ja tulenko todella toimimaan ihanteideni ja arvojeni pohjalta. Demariudesta ja arvoistani voisin sanoa vielä sen verran, että ne on itse löydetty ja rakkaiksi todettu. Demariuttani ja arvojani tukevat oma elämänkokemukseni, sosiaalialan opinnot sekä välittävä perusluonteeni. Kyllä ihmisen on vaikea puhua asioista, joiden takana ei todella seiso. Vielä vaikeampaa on toimia itseään vastaan, varsinkin julkisesti. Toisaalta tarkastelen kyllä arvojani ja tekojani kriittisesti, sillä jatkuvalla itsekriittisyydellä pyrin kehittämään itseäni ihmisenä.  Vastaus on siis yksinkertaisesti kyllä. Aina tilaisuuden saadessani ajan tärkeinä pitämiäni arvoja ja asioita, jotka toivottavasti tulevat hyödyttämään mahdollisimman monia ihmisiä, etenkin niitä, jotka ovat eniten tuen tarpeessa.

Viime aikoina olen ajatelut paljon niitä poliitikkoja, jotka elävät politiikalle ja ovat ilmeisen ylpeitä siitä, että politiikka vie heidän kaiken (vapaa-) aikansa. Myönnän kyllä olevani poliittisesti turmeltunut ja viettäväni paljon aikaa poliittisten asioiden piirissä, mutta uskaltaisin väittää, että on sitä pahempiakin. On ihmisiä, jotka keskittävät suurimman osan voimavaroistaan politiikan erinäköiseen ”tekemiseen”. He opiskelevat ja tutkivat politiikkaa ja vapaa-ajallaan puhuvat, kirjoittavat ja lukevat siitä lähes tauotta. Millaisia todella ovat ihmiset, jotka ajattelevat lähinnä politiikkaa?

Politiikkafanaatikot ovat mielestäni kuin ketkä tahansa fanaatikot. Keskittymällä liikaa yhteen elämän ja ihmisyyden osa-alueeseen he aiheuttavat kuihtumista ja haparoitumista muilla osa-alueilla. Ihmisellä, jonka elämän sisällön tuottaa vain yksi asia, on hyvin kapea katsantokanta elämään, sillä tällaisten ihmisten näkökulma on sulkeutunut ja laatikkomainen. Elämän tarkasteleminen yhdestä näkökulmasta ei voi olla vivahteikasta.

Vaikuttaminen on tärkeä osa ihmisyyttä, mutta ihmisyydessä on monta muutakin osaa. Vaikuttamistyö on itselleni keino kohdata  ja auttaa ihmisiä, muuttaa olosuhteita parempaan ja oppia itsestäni. Politiikka on paljolti pohdiskelemista. Nautin politiikan arvokeskusteluista, vastuun kantamisesta sekä haasteista. Hieman ujosti ja punastuen voin todeta olevani turmeltunut poliitikko. Rohkeasti sanon mielipiteeni ja pelkäämättä myös kyseenalaistan sen tarpeenvaatiessa. Häpeilemättä kailotan olevani demari. Mutta politiikkafanaatikoksi minusta ei ole, sillä en halua mennä siitä mistä aita on matalin. Haluan haasteita ja ristiriitoja testaamaan inhimillisyyttäni. Sydämeni sykkii tietysti aatteelle, muttei fanaattisesti eikä pakon sanelemana, vaan vapaudessaan hyvin lempeästi.

Kun vuode ei kutsu nukkumaan

Australian koti, puutarhan perällä.

 

Ensimmäinen yö yksin,

viime kerrasta onkin jo aikaa.

Iltapalaksi söin pottuja, porkkanaa

ja kaksi makkaraa.

Tänään on kylmä, en jaksanut tiskata.

Istuin tietokoneella koko illan.

Söin askin lakritsi-persimon pastilleja

ja selkää särki.

30 neliömetrin asunto

tuntuu hirvittävän tilavalta, kun on yksin.

Ajatukset kimpoilevat seinästä seinään,

kun kukaan ei ole niitä kuulemassa.

Kello tikittää, kuin viimeistä päivää.

Vuode ei kutsu nukkumaan, kun sinä et ole siellä odottamassa.

Kuka kutittaa parralla? Kuka silittää selkää?

Kuka sammuttaa valon ennen kuin menen nukkumaan?

Työn alla elämä

Päästä varpaisiin maalissa, asuna pyyhe-poncho. Tomato ja minä Australiassa valmistelemassa Millamolong Pooloa 2011.

Kuinka meistä keltanokista ja vasta-alkajista tehdään raskaan työn raatajia, duunareita, työmyyriä ja ammattilaisia? Hyvältä työntekijältä vaaditaan rohkeutta, luotettavuutta, hulluutta, itsekriittisyyttä ja etenkin itserakkautta. Fernando Flores on todennut osuvasti: ”Great work is done by people who are not afraid to be great.” Omia taitojaan ei saa vähätellä eikä tulevaisuuttaan saa epäillä. On oltava varma itsestään ja rohkea kokeilemaan ja kehittämään kaikkia ihmisyyden puoliaan.

Elämme yhteiskunnassa, jossa työtä sinänsä ei enää arvosteta riittävästi. Liian usein tuottavuus ja kannattavuus nousevat liian merkittävään rooliin ja työntekijöistä puhutaan kuin tuotteista tai välineistä. Työ on kuitenkin paljon muutakin kuin tapa tienata elantonsa ja tehdä jotakin yhteiskunnan hyväksi. Työ tuo elämään rytmiä ja tasapainoa. Oikeanlaisen työn kautta ihminen saa arvostusta muilta ja oppii myös ymmärtämään ja kunnioittamaan omia taitojaan ja tietouttaan.

Nuorisotyöttömyys on yksi aikamme suurimpia vitsauksia, etenkin täällä Oulun seudulla. Nuorisotyöttömyys on monimutkainen ongelma, jonka ratkaisuun ei ole yhtä ainoaa keinoa. Uskon kuitenkin, että peruskoulutuksen kehittäminen yhdessä nuorisotakuun kanssa on osa ratkaisua. Koulutuksemme on maailmanlaajuisesti tunnustettua, nuoret ovat älykkäitä ja koulutettuja. Mutta kertovatko  itsemurhatilastot, nuorisotyöttömyys, lisääntynyt päihteiden käyttö ja huono kouluviihtyvyys puutteista muissa kuin teoreettisissa taidoissa? Uskon, että tulevaisuuden työntekijöiden kannalta on tärkeää, että kouluissa opitaan muutakin kuin teoriaa. Sosiaalisia ja henkisiä taitoja on painotettava entistä enemmän, sillä näitä taitoja tarvitaan työssä ja elämässä.

Australiassa työskennellessäni huomasin, että siellä nuoret todella ovat haluttuja työntekijöitä. Nuorilla on fyysisen jaksamisen ja innokkuuden lisäksi taito oppia nopeasti. Maapallon toisella puolella uskotaan, että vain tekemällä voi oppia. Olen saanut monenlaisia mielenkiintoisia työkokemuksia. Työstä on tullut osa minua, minusta on tullut työntekijä. Olen ollut siivooja, lastenhoitaja, sähkömiehen apulainen, eläintenhoitaja, yksi poolo karnevaalin pääjärjestäjistä, muuttomies, sushin valmistaja, tarjoilija, puutarhuri, mansikanpoimija, kassatyöntekijä, henkilökohtainen avustaja ja puhelinmyyjä. Jokainen työni on ollut omalla tavallaan haastava ja omalla tavallaan palkitseva. Toivoisin, että jokainen ihminen saisi tilaisuuden tehdä työtä ja saada arvostusta. Jokainen ansaitsee tilaisuuden kokeilla ja onnistua, mutta toisaalta myös yrittää ja erehtyä.

Miksi meillä ei uskota nuoriin ja tilaisuuden antamiseen? Kenties suomalaisilla nuorilla on vaikeuksia työllistyä sen vuoksi, että heiltä vaaditaan liikaa. Työnantajat haluavat valmiita työntekijöitä, kokeneita ammattilaisia.  Työnantajat eivät ole valmiita opettamaan, kannustamaan eivätkä antamaan kehittävää palautetta. Liian usein työnantajat eivät anna tilaa oppia virheiden kautta. Mutta mistä nuoret aloittavat, jolleivat ensimmäisestä työpaikastaan? Uskon kuitenkin, että myös nuorten on tultava työnantajaa vastaan ja kunnioitettava jokaista työmahdollisuutta uutena tilaisuutena. Nuorilla ei ole varaa ylenkatsoa ammatteja.

Nykynuoret luulevat, että vastoinkäymiset työssä ovat merkki omasta riittämättömyydestä. Mielestäni asia ei suinkaan ole näin. Vastoinkäymiset ovat tilaisuus oppia ja kehittyä ihmisenä ja työntekijänä. Ihminen ei ole koskaan valmis, siksi meidän on turha odottaa työntekijän olevan valmis työhönsä. Työssään täytyy kehittyä jatkuvasti. Pitkä, korkealaatuinen koulutus ei tarkoita ammattitaitoa. Pitkä työura ei tarkoita ammattitaitoa. Halu kehittyä jatkuvasti ja taito itsekritiikkiin, siinä on ammattitaidon salaisuus. Nuoret kykenevät näihin kahteen edellämainittuun, nyt meidän on saatava  työnantajat ymmärtämään sama asia.

Kaikkiin vastoinkäymisiin ei voi vastata työskentelemällä paremmin, nopeammin tai tuottavammin. Toisinaan kehittymistä ja joustamista  vaaditaan myös työnantajalta. Työnantajilla on valvottavanaan oma etunsa, jolloin luonnollisesti työntekijä jää vähemmälle huomiolle. Siksi ammattiliitoilla on erityisen tärkeä rooli kenen tahansa työntekijän elämässä. On tärkeää, että joku valvoo työntekijän oikeuksia ja auttaa silloin kun työ alkaa turhauttaa.

Suuryritykset ovat merkittävä työllistäjä ja verotulojen lähde, mutta yhteiskuntamme taloudellisen tilanteen tiukentuessa on yhä tärkeämpää kääntää katseet kohti pienyrittäjiä. Paikalliset yritykset tulevat läpikäymään taistelun, mutta tuella juuri nämä pienyritykset tulevat nostamaan kuntamme ja valtiomme jaloilleen. Paikalliset yritykset tulevat auttamaan työttömien työllistämisessä ja toisaalta myös hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä.

Loppuun voisin vielä tiivistää Sam Ewingin ajatuksen siitä, miten kova työ paljastaa ihmisen perusluonteen: ”Hard work spotlights the character of people: some turn up their sleeves, some turn up their noses, and some don’t turn up at all.” Elämässä täytyy joskus tarttua harjan varteen, joskus sähköporaan, toisinaan kynään. Joku saattaa tarvita apua lasten kanssa, toinen sähkölaitteiden. Joku tarvitsee sushin valmistajaa. Tärkeää ei ole mitä tekee, vaan kuinka sen tekee. Jos työtään tekee antaumuksella ja oppivaisella mielellä, se palkitsee.